28.4.2014

Sielu lepäsi.

Kevään ensimmäinen renotuttava mökkireissu nautittu. Miten sitä olikaan odotettu pitkän, talven jälkeen. Sielu lepäsi maisemia katsellessa, kaikki muu hävisi mielestä, vain rentoutumista ja lintujen soidin menoa sekä rantasaunan ihana tuoksu.

Paikka jossa ei ole mukavuuksia, ei sähköä, ei jääkaappia, yksinkertaiset ikkunat ja se perinteinen mökkitunnelma. Totaalinen vastapaino kaupunki asumiselle. Itseasiassa eihän näitä kuvia voi edes pukea sanoiksi, ne on vaan katsottava. Saimaa vei taas sydämmeni.













21.4.2014

Jostainhan se on aloitettava - kollaasien teko


Hiukan joutui käyttämään aivosoluja, mutta onnistuin :o))
Tosin kollaaseissa olisi voinut olla vähemmän kuvia ja värejä olisi voinut vielä muokata, mutta hyvä näinkin. Kivaa sunnuntai illan duunia mustien leskien ohella.
















Pääsiäinen

Oi miten upeat kevät päivät ovat olleet,nytkin mittari näyttää +18, oikea lämpöaalto on meitä hellinyt. Harmi kun aurinko ei enää paista parvekkeelle, tosin kesähelteillä koti muistuttaisi saunaa, sillä nytkin lämpöä riittää.

Pääsiäisen vietto alkoi torstai iltana Ristin tie -
kenraaliharjoituksissa. Olipa vaikuttava näky. Harmillista, että kuvat linnoituksesta alas kaupungin lahdelle onnistuneet. Mutta onneksi jotain sain taltioitua kameralle.

http://www.esaimaa.fi/Online/2014/04/18/Ristin+tie+t%C3%A4ytti+kadut/2014117263912/4


                                 




Parveke sai puhdistuksen ja tietenkin olostaan nauttivan äidin. Narsissit kukkivat aivan ihanasti. Vieläkin on aivan hakusessa, mitä tuonne parvekkeella laittaisi, ajatuksia olen pyörittänyt, hakenut ideoita, miettinyt vaihtolavoja, isoa ikivanhaa harmaata pirttipöytää, mutta mikään ei tunnut nyt hyvältä. Kuitenkin toivon, että saisin sen valmiiksi ennen neidin YO-juhlia.







Lankalauantaina pyörähdin Kouvolassa Äidin luona ja tietenkin pikainen pyörähdys Veturissa. 


  Harmi kun aikataulu ei antanut enemmän myöten kauppojen kiertelyyn. Pääasiahan oli vierailu   Äidillä ja sisarusten tapaaminen. Vain yksi puuttui joukosta, joka ilmeisesti nautti  kesämökillä   olosta. Käsittämätön määrä naurua, asiaa ja  iloa kuului taas tapaamiseen. Harmillista tuo Äidin muistisairaus, joka tuntuu huonovevan kerta kerralta.                                                             

                                                                        



Hyvin rentouttava pääsiäinen, johan tämä neljän päivän lomailu voikin loppua, huomenna taasen siirtyminen arkeen. Tosin tämä kevät töidin puoleen on erilainen, kun opiskelijat ovat Top-jaksolla.

Nauttikaa lämmöstä, ensi viikolla taas viilenee :)

9.4.2014

Siitä se idea sitten lähti




Siitä se idea sitten lähti,

ostamastani mustasta tarrarullasta ja teippitarran teipistä http://www.teippitarha.fi/

Hups,miten harmaa?! Mutta tästä se sitten lähti
Sitten tuli tälläinen



Ja tässä lopputulos. Ja ain niin, tämä n keittiön kaapin ovessa.




Tietenkin tarrainto leviää käsistä - leipälaatikko sai syntymävuoden


Ja mustavalko-teemahan jatkuu keittiössä
Lisää kuvateksti







 Tälläistä tänään, huoomisesta ei taas tiedä. Mukavaa keskiviikko iltaa :)



6.4.2014

Kattojen yläpuolella


Jo huhtikuun kuudes ja kevät. Näin kerrostalo elämää nauttiva ei pääse kokemaan sitä riemua, kun saa laittaa kädet kosteaan multaan, tarttua haravaan ja nauttia pihagrillin tuoksusta, nämä olivat niitä omatkoti talomme leppoista kevät aikaa. Mutta kaipaanko sitä työmäärää, jatkuvaa pihasta huolenpitoa, varsinkin tällä vaakamaisella luonteen piirteellä, ei yhtään rikkaruohoa, kukkapenkin reunat ojennuksessa? Ehkä, joskus.

Onneksi näitä voi toteuttaa myös parvekkeella, sormet viimekesän ruukkuun, haravan sijaan otan harjan ja onhan noita sähkögrillejä, tosin sitä ei vielä ole. Parveke, se keitaani (tosin ilman laatu on todella pölyinen tällä hetkellä, ennen katujen puhdistamista ja kunnollista kevät sadetta), odottaa niitä kevät iltoja, jolloin voi nauttia maisemasta kattojen yläpuolella.











Maisema, jota aina kiva katsoa ja erilaiset tapahtumat tuovat siihen väriä, elämää ja ihmisiä, kuten viimeviikkoiset kevät markkinat. Ja tällä kertaa sääkin suosi, räntää ei satanut kuin pariin otteeseen ja lämpöasteita oli vain + 3 asteen verran.

Vielä on niin harmaata, mutta kuukauden kuluttua maisema on jo toinen, silloin vihertää, vappukin on jo silloin takana ja kesän tuloon on vain hetki, melkein käsin kosketeltavissa.

Ja kas, torilla on muutama myyjä, kuukauden kuluttua heitä on koko torillinen ja kauppa käy.



.