21.5.2013

Taalintehtaan ensi vierailu ja serkkujen tapaaminen

Kiva viikonloppu (18-19.5) takana serkkujen tapaamisessa, Taalintehtaalla. Aikaa edellisestä tapaamisesta oli niin paljon, että tuskni edes muistaa aikaa. Paikkana Taalintehdas on tutustumisen arvoinen paikka. Tuskin oli viimeinen kerta kun siellä vierailin. Linkin takaa pääsee näkemään paikan historiaa tarkemmin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taalintehdas

ja seuraavassa sijainti kartalla

http://www.d-marin.fi/Kartta.html


Tapaaminen vei meidät keskustelussa lapsuuteen, lapsuuteen ennen minun syntymää, perheisiimme, kesälomiin, vanhempiimme ja mukavaan yhdessäoloon. Kuvat kertovat Taalintehtaan ja lähiympäristön paikoista. Suosittelen käyntiä, kiireetön, rauhallinen, niin erilainen maailma tulee sinne mennessä vastaan, joten kukapa ei tykkäisi.


































13.5.2013

Muistojenpäivä.

Muistojenpäivä 13.5.2013

Vuosi tuntui kuluvan melkein silmänräpäyksessä. Siihen kuitenkin mahtui paljon asioita. Kuinka ajatukset ja mielipiteet saivat uusia näkökulmia, kuinka ihmiset vaihtavat sydämessämme tärkeysjärjestystä, kuinka unelmat toteutuvat, romahtavat tai muuttuvat. Kiitän ihmisiä, jotka antoivat minulle iloa ja surua, hymyä ja kyyneleitä, tukea ja haavoja, uskollisuutta ja valheita, sillä ne saivat minut kypsemmäksi ja vahvemmaksi  Osaan nyt kulkea omaa tietä omaa tahtia.


Ja jossain soi laulusi hiljainen...






12.5.2013

Äitienpäivä.

Se miten hyvä koti on,
ei riipu rikkaudesta,
eikä väljyydestä,
eikä kauneudesta,
eikä ylellisyydestä.
Kaikki riippuu äidistä.

Perheeni kruunaa lapseni 

Hyvänmielen Äitenpäivää Äideille!
















Näistä oli mun Äitienpäivä tehty, kiitos Lapset päivästä.

1.5.2013

VaPPu 2013

Kivaa Vapunpäivää :o)))
Tästä se taas alkaa, siis oikean kesän tulon odotus. Vappupäivä ja kiva, rentoilu fiilis on nyt pop. Toki hyvä ruoka kruunaa päivän myös. Ruoka jonka sain valmistaan uunissa, mutta maku oli kohdillaan..täytetyt herkkusienet, sipulit, uudet perunat valkosipulilla + muut herkut, nyt voikin vetäytyä sohvaan nurkaan viltin alle.
Jälkkärille piti jättää vielä hieman tilaa, tuoreet mansikat ja hieman sokeria päälle sekä vaahtokarkit, siinä mun vappubrunssi. Tosin tuo on nautittu sisällä, tavanomaisuudesta poiketen. Ihmeen rauhallinen vappu, kerrostalossa, ei bileitä, ei meteliä, vaan rauhallista oloa. Muuten sehän ei ole tietenkään uusi juttu, että istuin leffan parissa yksin kotona, sain olla ja nauttia olostani, nuorison ollessa riennoissa, palaten vasta aamulla kotiin - sallittakoon se heille, nuorena on mentävä ja nautittava nuoruudesta. Ei tuo omakaan nuoruus niin kaukana ole, vai? Apua, onhan siitä jo aikaa, mut viis siitä, kivoja muistoja kerätty matkan varrelta, nimeltä Elämä!

Tästä on taas hyvä jatkaa kohti loppuviikkoa, kivaa Vapunpäivän iltaa.