2.11.2013

Pyhäinpäivä 2.11.2013

Pyhäinpäivän viettoa kynttilöiden loisteessa, näin illalla.

Katsellasi ystävien valokuvia erilaista Halloween juhlista, palautuu mieleeni aika, jolloin lapset olivat pieniä. Meillä oli tapana koristella koti erilaisilla koristelilla, joita siivitti samalla vanhimman lapsen synttärit. Talo oli täynnä erilaisia kummituksia ja kurpitsalyhtyjä. Nyt ne kaikki koristeet ovat saaneet uuden kodin ja tilalla on vain muistot, ne hyvät muistot.

Huoleton lapsuusaika, jota on mukava muistella, joskus haikein mielin ja toisaalta taas huokaisten. Kai, jokainen saavutettu etappi elämässä on sitä parasta aikaa, jota on mukava muistella. Muuten, jos vuosina, jolloin vietimme meillä halloweenia, olisi sosiaalinen media ollut voimakkaasti esillä, mäkin voisin muistella aikaa palaten tänne bloggeriin. Mutta meneppä varastoon ja kaiva valokuva albumit esille ja ala plarata läpi niitä kansioita läpi - se vaati jo pientä ponnistelua, joten tyydyn nyt muistelun tasolla ja ihailemaan ystävien kuvapäivityksiä :)


Tähän Pyhäinpäivään kuului tietenkin haudalla käynti kera kynttilöiden, jotka sytytimme lasten Isälle. Omalle Isälle kynttilä syttyi kotona ja omassa sydämmessä. Jälleen kerran, haikeus ja kaipuu iski, mutta kuitenkin niillä hyvillä muistoilla..







"Voit joko muistaa vain sen, että lähimmäinen on poissa
tai vaalia hänen muistoaan ja antaa sen elää.
Voit antaa kyynelten huuhtoa hänen muistonsa mielestäsi
tai tehdä niin kuin hän haluaisi:

Hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja jatkaa elämää.."

Tunnelmallista Pyhäinpäivän iltaa Ystävät.










29.10.2013

Työhuone, vain näön vuoksi.

Tyhjän huoneen muodonmuutos, työhuoneeksi, jota tuskin koskaan käytetään, tapahtui vanhoilla huonekaluilla ja tavaroilla - kotimme tyyli on kyllä jotain aivan muuta, kuin tämä maalaisromanttisuuteen taipuva työhuone.

Toisaalta parempi sekin, kuin se että tuijottaisi kotiovelta suoraan tyhjyyteen, tyhjään huoneeseen. Nämä tavarat ovat peruja omakotitalostamme, josta jo puolitoista vuotta sitten luovuimme. Aarteeni näistä on Isäni tekemä "pirttipöytä", joka jo meinasi mennä myyntiin, sitten lapsen kotiin, mutta jostain syystä se jäikin meille varastoon, joten kaikki kunnia edes yhdelle vanhalle ja arvokkaalle kalusteelle annetaan meillä. Säilyköön ja seisokoon arvokkaana työhuonessa, jossa kukaan ei oleile, mutta edes näön vuoksi se on kalustettu.





27.10.2013

Talvi tervetuloa

Talvi tervetuloa meille, parve odottaa sua, ihanan lumipeitteen muodossa, joka peittää syksyisen pihan, jonka ruska alkaa näyttämään todella menneeltä. Harmaus iskee, päivät hämärtyvät yhä nopeammin, tule Lumi ja tuo valoisuutta.












15.10.2013

Josko kerkeis edes kerran kuussa.

Josko kerkeis edes kerran kuussa päivittämään blogiakin,

Syysloma alkoi eilen ja juurihan palattin kesälomalta ja nyt jo pitää lomailla. Käsittämätöntä kuinka nopeasti tämä aika menee. Lokakuu on mennyt vauhdilla ja ensikuun jälkeen odotetaan joulua.

Koko syksy on mennyt enemmin tai vähemmin töiden merkeissä, mutta onneksi olen kerennyt viettämään aikaa myös rentoillen.

4.10 vietin yhden viikonlopun hauskanpidon merkeissä pääkaupungissa, huh ja hei, olipa mukavaa seuraa ja ilonpitoa. Kyseiset viikonloput ovat harvinaista herkkua, joita voi hyvällä mielellä muistella vuosienkin päästä. Taisi muutama lasi maistua skumppaa kera hyvän sisäpiirin, höystettynä jopa ilmakitaralla :o)




Viimeviikonloppu meni loma alkajaiseksi Kouvolassa Äidin luona, kera siskojen ja neidin. Ja tulipa pyörähdettyä myös Veturissa ja tietenkin syömässä Rossossa, mutta kaiken kruunasi käynti Brunossa(vai kirjoitetaankohon se edes noin). Siellä kulttuurin kehdossa näki ja kuuli ainakin karaokea. Näissä kaupungin laidan paikoissa kohtaa tavallaan elämän toisen puolen, iloisen puheen sorinan, elettyä elämää ja kouvolalaisen murteen, jota ei niin pitkään aikaan ole kuullut. Mukavaa ja välitöntä, kannattaa kokeilla.







Nyt on sellainen kokopäivän seisonut olotila, jalat soffalla, läppäri sylissä ja väsyttää, mutta ei jaksaisi vielä luovuttaa, sillä mullahan on loma ja huomenna odottaa talvirenkaan vaihto operaatio relluun ja golffiin - joten sen jälkeen voi talvi tulla lumineen ja loskineen.

Jotain kivaa jäi Kouvolan reissusta käteen..nimittäin sellaista joka maistuis mulle, entä sulle?



MUKAVAA LOKAKUUTA ja nautitaan alkavasta talvesta, pimenevistä illoista kera kynttilöiden loisteen.

17.9.2013

Jarru pois.

Nyt pitää todeta, että apukuskin jarrun voi ottaa pois, neiti, siis sen mun saparopää joka täytti pari viikkoa sitten 18, sai tänään ajokortin. Vaikka opetus oli helppoa, niin nyt on yksi asia taas saatettu päätökseen. Inssi suoritettu kerrasta hyväksytysti ja tietenkin äiti on onnellinen ja tyytyväinen.

Nyt vaan paljon ajoa, jotta kokemusta ja varmuutta kertyy, ennen talven tuloa. Ai, mutta auto meni jo, joten tämä äiti alkaa harrastamaan kävelyä. Tervetuloa ystäväni askelmittari ja raikkaat happirikkaat aamu-, päivä- ja iltakävelyt. Kunto kasvuun ja ympärille kertynyt ylimääräinen poistotilaan. Otan tilanteeni asenteella!


Kyllä tämä elämänvaihe on sellaista, että osaa nauttia oman lapsensa puolesta, oma ihana koti, nuoruus, täysi-ikäisyys, vapaus, työt ja koulu ja kaikki hänellä mallillaan. Sopivasti tavotteita, unelmia ja haaveita, joihin on helppo tarttua. Kuten hänen syntymäpäivänään hänelle kirjoitin;


"Siinä seisot uuden kilometripylvään päällä, seuraavaa ei vielä näy. Edellinen painuu horisonttiin.
Siinä seisot kädet taskuissa, taskut täynnä muistoja. Mietit, onko siitä niin kauan?
Katsot ympärillesi ja huomaat; Kyllä, niin se on.
Aika on kulunut lapsuuden ja nuoruuden kautta aikuisuuden kynnykselle.
18-vuoden elämääsi mahtunut paljon asioita iloista suruihin, koulusta
työrupeamaan sekä myös matkustamiseen. Olet osannut nauttia elämästäsi!
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä on tapahtunut muutto omaan ihanaa kotiin, josta
voit olla onnellinen ja ylpeä. Ajokorttikin on melkein taskussa J
Sinulla on upeita ystäviä, joiden kanssa olet viettänyt ikimuistoisia hetkiä.
On täytynyt kulua aikaa, jotta olet voinut kokea kaikki nämä;
saada kaikki nämä ystävät, hyvä elämä, koulu, työ ja elämänkokemus.

Pidä kiinni unelmistasi, toteuta juuri ne unelmat jotka sinä itse olet itsellesi asettanut, elä elämääsi, niin että voit aikuisena lämmöllä ja hymyssä suin muistella elämääsi, niitä kallisarvoisia vuosia, jotka sinulla on edessäsi J "


Äidin on helppo hymyillä :) 




18.8.2013

Uusi elämänvaihe.


Viimeistä vaille yksin. Paljon ajatuksia ja kysymyksiä, haikeutta, iloa, vastuuta, nauttimista ja nuoren neidin itsenäistymisen aloittamista, onnea uuteen kotiin ja uuteen elämän vaiheeseen. Mikä on asua aivan ydinkeskustassa, ihanassa kodissa ja kaikenlisäksi omalla hyvällä maulla sisustetussa kodissaan :)







6.8.2013

Elokuu 6.8.2013

Jälleen kerran olen siinä pisteessä, että on aika suunnata ajatus kohta alkavaa lukuvuotta kohden. Hyvä kesä takana päin, mutta erilainen siinä mielessä, että olen tehnyt töitä kampaamolla. En voi sanoa, että en olisi saanut nauttia kesästä, se vaan on ollut erilainen. Käsillä tekemisestä olen nauttinut, olen tavannut mukavia asiakkaita, olen saanut toteuttaa itseäni, kuunnellen asiakkaan toiveita. Näistä on mukava ammentaa omaa ammattitaitoani koululla. Mitä tuleva lukuvuosi tuo tullessaan on vain arvoitus. Uskon sen sisältävän iloa, onnistumista, kovaa työtä ja kenties hiukan rautalangan vääntämistä, kuten aiemmatkin vuodet.

Paljon asioita tähän kesään on mahtunut, ehkä suurimmat ovat ajo-opetus ja sen tuomat mukavat ajotunnit Vilman kanssa. Kilometrejä on kertynyt paljon ja sehän on vaan tuottanut tulosta. Toinen suuri asia on se, että neiti muuttaa pois kotoa, siihen on enää viikkoa aikaa! Haikeaa, mutta silti mukavaa. On mukava nähdä, miten fiksu neiti minulla on. Seisoo omilla jaloillaan ja hän on valmis isoon päätöksen. Kiva päästä auttamaan muutossa, saan kenties päästää sisäisen sisustajan valloilleen. VAI?

Meille jää "tynkäperhe" kotiin, vain minä ja Ville. Tammikuussa siihenkin tulee muutos, kun hän lähtee armeijaan, APUA, sit mä olen YKSIN. Korvikkeena on siis työt koulussa ja kampaamolla. Tohdinkohan edes ajatella niin pitkälle, En, vielä.

Ihanat elokuun illat ovat nyt tervetulleita, kynttilöineen, muistoineen, mutta kesää on vielä jäljellä ja aion Nauttia siitä viimeiseen vihreään lehteen asti! Näillä muistoilla pääsee taas pitkälle.

Näitä mahtui mun kesään;



























Näillä muistoilla on taas hyvä jatkaa, vielä tätä kesää!