4.11.2012

Sunnuntai 4.11.2012

Alkuksi onnittelut vielä esikoiselleni, 20-vuotis syntymäpäivänä :o) Enpä olisi uskonut, että aika oikeasti menee näin nopeasti. 20-vuotta sitten olimme Etelä-Karjalan keskussairaalassa ja lunta satoi todella paljon. Kello 23.39 sitten koitti se elämän ensimmäinen suuri kohokohta, joka tavallaan mullisti maailmamme. Ihana pieni poika syntyi.

Näin jälkikäteen aika on mennyt liian nopeasti. Tuolloin tuli usein mietittyä mitä tapahtuu vuoden päästä, entä kolmen vuodenpäästä, saati sitten kun hän on täysi-ikäinen. Noihin aikoihin tuntui olevan vielä ikuisuus ja nyt sitten ollaan tässä! Esikoisen jälkeen kaksi seuraavaa kohokohtaa koettiin toisen ja kolmannen lapsen kohdalla - Elämä oli mallillaan ja miten paljon olin energiaa.

Kolme ihanaa tenavaa pyöri talossa, ihanalla lapsen energialla. Noihin lapsuusvuosiin mahtui niin paljon kaikkea ihanaa. Joulu oli yksi kohokohta meillä. Sitä valmisteltiin jo marraskuun alusta ja aatto oli maailman jännittävin ja taianomainen asia. Jouluaattoaamun lastenohjelmat ja heti herättyään jokainen löysi tontun tuoman yhden aattoaamun lahjan, jonka siivin jaksoi odottaa sitä illan kohokohtaa Joulupukkia. Joulu sauna oli minun ja lasten yhteinen, sillä lasten isä kävi silloin toimittamassa Joulupukin virkaa tutuillamme. Voi miten olinkaan jouluihminen, kai sitä olen vieläkin, mutta sen merkitys on muuttunut lasten aikuistuttua. Nykyisin sen vietämme yleensä lämpimässä, kuten olen aiemminkin todennut.

Elämään on mahtunut paljon asioita, välillä niitä ihania ruusuilla tanssimisen vuosia ja sitten taas niitä, jolloin matto lähti alata monesti. Monesti olen pysähtynyt miettimään elämää ja sitä miten onnellinen olenkaan, näiden lasten kanssa.

Eilen Pyhäin päivän iltana kävimme Vilman kanssa hautausmaalla, muistamassa lasten Isää.  Ihailemassa hautausmaan kauneutta, joka loisti kauniina tuhansin kynttilöin. En muistanutkaa, kuinka kaunis se näky voi olla.

Oman edesmenneen Isäni muistoa kunnioitin ajatuksissani ja kotona sytin hänelle kynttilän. Päivittäin hän käy edelleen mielessäni, kuinka monesti olisinkaan kaivannut hänen neuvoaan ja opastusta sekä hänen kanssaan "höpöttelyä". Harmillista, että hän lähti jo kuusi vuotta sitten, sillä varmasti lapsetkin olisivat saaneet häneltä hyviä "matkaeväitä" kohti aikuisuutta. Yritän astua hänen suuriin saappaisiin edes osittain, sillä jos edes jonkun pienen tiedon jyvän voin omista opeistani heille antaamaan, olen onnellinen! Näin jälkikäteen voin todeta, että minulla/meillä oli hyvä ja turvallinen koti.
Haikeuden pieni tunne nousi mieleen ja nämä on myös niitä asioita, joita pitää käsitellä elämässä, nehän ovat osa tätä kaikkea..elämään kuuluu iloa, naurua ja myös surua - Elämä on ihanaa!


"Voit joko muistaa vain sen että lähimmäinen on poissa
tai vaalia hänen muistoaan ja antaa sen elää.
Voit antaa kyynelten huuhtoa hänen muistonsa mielestäsi
tai tehdä niin kuin hän haluaisi:

Hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja jatkaa elämää.."







2 kommenttia:

  1. Vau Ompa upea näky... Ihan vähän virtasi kyynel poskelle kun mie tätä luin.. Voin osittain elää ajatustesi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli upea! Pitäis harjoitella tuota pimeällä kuvaamista.
      No, taisin mäkin muutaman kyyneleen tirauttaa...sillee puolisalaa :o))
      Tänne vaan on niin helppo kirjoittaa, kirjoittaa just niitä asioita jotka tulevat mieleen :o))

      Poista