24.12.2013

Jouluaatto ilta

Jouluaatto alkaa kääntymään illan puolelle..

tunnelma lisääntyy niin kotona, kun naapuritalojen parvekkeilla. Kynttilöillä on ihmeellinen vaikutus.






Miten tuo kuusenalus vaan täyttyi ja täyttyi? Ihania lahjoja ja lahjojen antajia, kiitos.







Tunnelmallista Joulunaikaa.

23.12.2013

Aaton Aatto..

Pian olemme siinä hetkessä, joka tuo onnea ja iloa sekä rauhoittumista - olemme melkein joulu aatossa, muutamia tunteja ja Joulu Rauha julistataan. Silloin on aika pysähtyä lähimmisten kanssa, nauttia yhdessä olosta, kiireettömyydestä ja ilosta.

Pitkästä aikaa Joulumme on perinteitä tulvillaan, jolloin kokoonnumme yhteen ja syömme hyvin, avaamme lahjat ja käymme haudalla, sytyttäen kynttilät.

Tunnelmallista Joulun aikaa..


http://www.youtube.com/watch?v=2s_QgMCW9ks

















11.12.2013

11.12.13

11.12.13... kerran vuoteen törmätään lukuihin, päivämääriin, jotka saavat ihmiset tekemään päivästään ikimuistoisen, kukin tavallaan.

Mulla oli sensijaan hyvin tavallinen työpäivä, ajatuksissa kuitenkin jälleen uusia tuulia, uusia tapahtumia, suunnitelmia, vanhojen suunnitelmien/ tekojen ulosajoa - ajatuksena kuitenkin oman vapaa-ajan lisääminen. Kiireinen vuosi takana, johon on mahtunut todella paljon hyviä asioita, joista ammentaa hyvää mieltä vielä pitkään, vaikka väsymys välillä onkin painanut.

Vaikka vuoden vaihteeseen onkin vielä aikaa, mutta on hyvä pohtia vanhaa ja mitä haluaa taas tulevan vuoden tuovan ja mitä sen eteen itse on valmis tekemään. Mulla varmaan nyt on suurin tarve omalle ajalle, liikunnalle, rentoutumiselle ja tulkoon vasta näiden jälkeen työ.

Aika jännä, miten ajatukset muuttuvat matkalla, asiat joiden eteen on tehnyt paljon töitä, muuttaa merkitystä, vaikka niistä pitääkin, mutta joskus on osattava myös luovuttaa - ja jos se tuntuu hyvältä, juuri sinusta tee se, itsesi vuoksi ja nauti elämstäsi! Muuten, luulen, että tämän vuoden aikana olen taas kasvanut ihmisenä, parempaan suuntaan :o))








Mikä on elämän tarkoitus, mitä haluamme elämämme aikana tehdä, mitäpä jos,

Heittäisimme unelmamme ilmaan leijan lailla. Emme voi koskaan tietää, mitä se tuo meille mukanaan;

uuden elämän, uuden ystävän, uuden rakkauden, uuden maan. Pääasia on, että unelmoimme, toteutamme ja nautimme elämästämme. Siinäpä haastetta itsekullekin.. .. ..

Olikohan tämä sittenkään tavallinen päivä 11.12.13?




6.12.2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi

Jälleen on aika toivottaa Onnea Itsenäiselle Suomelle,

Kiitos Veteraanit, Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi ja Suomalaiset.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, siirryn Itsenäisyyspäivän illan viettoon, tunnelmoiden, nauttien ja rentoutuen.. ..

http://www.youtube.com/watch?v=8AjE0YCviCo














24.11.2013

Makkarin varaslähtö jouluun..

Tänään iski Joulun odotus, joten otin varaslähdön jouluun makuuhuoneesta.

H&M ei pettänyt tänäkään vuonna, sillä sieltä sain täydennystä tyynynliinojen muodossa. Mikä on heittäytyä nauttimaan yöunista pehmeään sänkyyn, kera puhtaiden lakanoiden ja aina niin lämpimän untupaiton alle. Ainakin minun mielestäni tuo näyttää kutsuvalta.

Ja kiitos Siskoni, joka oli lapin reissulta ostanut mulle ihana musta tähden, jonka paikkaa olin suunnitellut olohuoneeseen, mutta sinne se oli liian "massiivinen", joten makkariin se istui hyvin.

Muuten, kuka unohti silittämisen? Toisaalta nuohan rypistyy nukkuessa. Mukavaa joulun odotusta ja tänään jopa leijaili lumihiutaleita, vaikka valkoisesta maasta voi vielä vaan unelmoida.








9.11.2013

Huh, mikä viikko..

Huh, mikä viikko onkaan takana.
Viikon työtuntimäärää ei edes uskalla vai viitsi laskea,
sillä se taitaa hipoa pitkästä aikaa pohjalukemia - kuitenkin viikko oli hyvä, palkitseva ja uusia kokemuksia täynnä. Tämä ilta menikin sitten perinteisen siivouksen ja pyykinpesun merkeissä. Nyt on helppo hymyillä ja nauttia lauantai-illan rauhasta kera kynttilöiden ja huokaista väsymys pois.

Huomenna suuntaan rellun keulan kohti Kouvolaa, tervehtimään Äitiäni ja siskojani, jotka saapuvat kukin mistäkin päin etelä-suomea. Meidän Isänpäivä menee Isäni haudalla käydessä ja kahvikupin ääressä, haastellessa asiaa hiukan vakavammasta aiheesta ja myös niistä elämän iloista. Isänpäivä on saanut toisenlaisen merkityksen meidän elämässämme, sillä me muistamme omaa Isääni ja lasten Isää kynttilöillä haudalla ja toki myös lämpimin ajatuksin.

Tämä aika lokakuusta - marraskuuhun on oikeaa tunteiden aikaa, siihen on mahtunut vuosien saatossa monia iloja, hyvää elämää  - ja nyt siihen kuuluu myös haikeutta, Pyhäinpäivän, Isänpäivän, Hääpäivän ja Syntymäpäivän muodossa. Nämä ovat pysäyttäviä hetkiä, tässäkö tämä kaikki oli? Elämä menee välillä kuin pikakelauksella eteenpäin ja kun taaksepäin muistelee asioita sama pikakelaus tapahtuu taas.. ..

Välillä tekisi painaa pause-nappulaa ja huutaa, mä en pysy ajassa mukana tai saisiko kelata hetken aikaa taaksepäin - vai onko tämä vain sitä ajattelua ja pysähtymistä elämän virrassa? Ilmeisesti, pysähtymistä ja pohtimista, sitähän tämä kaikki on. Viimeisen vuodenaikana, olen tietoisesti pysähtynyt, pohtinut ja miettinyt elämää, omaa, toisten ja kenties sen avulla olen löytänyt jotain arvokasta, uudenlaista näkökantaa asioihin - olen oppinut nauttimaan niistä elämän pienistä asioista, jotka muuttuvat suuriksi kokonaisuuksiksi, tuoden onnea ja iloa, hektisen elämän pöyrteissä.

Parin viimeisen viikon aikana olen törmännyt asioihin, jotka ovat ihmetyttäneet minua, miksi elämässä tapahtuu sellaisia asioita, joita ei toivoisi toisille tapahtuvan - tämäkin on pysäyttänyt minut miettimään, miksi, miksi ei välitetä, miksi ei opetella välittämään - vai onko välittämisen arvo muuttunut yhteiskunnan myötä? Elämän kiire, yhteiskunnan paineet, työelämän kiireet, vanhempien kiireet, oma etu, omat tarpeet, empatian puute - tämäkö on tärkeintä? Missä on inhimillisyys, suvaitsevaisuus, aito välittäminen ja auttaminen, toisen kunnioittaminen, oman elämän arvostus? Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta missä on vastaukset, sen tietää omalla kohdalla vain minä itse ja sinä itse. Pienellä asenne muutoksella voisimme muuttaa pienipala kerrallaan tätä hetkeä, huomista ja tulevaisuutta.

Joskus on hyvä pysähtyä kuuntelemaan läheistä, ystävää, lastaan, nuorta - ja laittaa hänen asiansa etusijalle, kuunteleminen ei ole poissa sinulta, vaan saat itse siitä jotain arvokasta, olet kuunnellut ja pysähtynyt hänen rinnalleen, niin että oikeasti hän näkee ja tuntee että sinä välität. Nämä hetket ovat juuri niitä Elämän plussa puolia, johon pitää tarjota sydäntä ja olkapäätä - onneksi tein niin, sain siitä taas matkaeväitä elämääni.

Tälläisillä mietteillä jatkan lauantai iltaani, nautin ajattelusta, rentoilusta, kynttilöistä ja hyvästä mielestä.

Elämä on välillä kapeita polkuja, tiukkoja nousuja, pitkiä suoria, kivikkoa, esteitä, mutta ne ovat myös voitettavissa :o))








3.11.2013

Tunnelmallinen Sunnuntai



Tunnelmasta kertokoon tämä valon ja tunnelman luoja...
ja näköjään parvekekin sai pientä fiksausta. Välillä se vaan menee näin, että ei malta vain oleilla, käsillä on pakko päästä tekemään jotain kivaa, jotain uutta ja nimenomaan niitä asioita, joista saa hyvän mielen. Syksy, mikä ihana syy tehdä tunnelmaa kotiin.