Huh, mikä viikko..

Huh, mikä viikko onkaan takana.
Viikon työtuntimäärää ei edes uskalla vai viitsi laskea,
sillä se taitaa hipoa pitkästä aikaa pohjalukemia - kuitenkin viikko oli hyvä, palkitseva ja uusia kokemuksia täynnä. Tämä ilta menikin sitten perinteisen siivouksen ja pyykinpesun merkeissä. Nyt on helppo hymyillä ja nauttia lauantai-illan rauhasta kera kynttilöiden ja huokaista väsymys pois.

Huomenna suuntaan rellun keulan kohti Kouvolaa, tervehtimään Äitiäni ja siskojani, jotka saapuvat kukin mistäkin päin etelä-suomea. Meidän Isänpäivä menee Isäni haudalla käydessä ja kahvikupin ääressä, haastellessa asiaa hiukan vakavammasta aiheesta ja myös niistä elämän iloista. Isänpäivä on saanut toisenlaisen merkityksen meidän elämässämme, sillä me muistamme omaa Isääni ja lasten Isää kynttilöillä haudalla ja toki myös lämpimin ajatuksin.

Tämä aika lokakuusta - marraskuuhun on oikeaa tunteiden aikaa, siihen on mahtunut vuosien saatossa monia iloja, hyvää elämää  - ja nyt siihen kuuluu myös haikeutta, Pyhäinpäivän, Isänpäivän, Hääpäivän ja Syntymäpäivän muodossa. Nämä ovat pysäyttäviä hetkiä, tässäkö tämä kaikki oli? Elämä menee välillä kuin pikakelauksella eteenpäin ja kun taaksepäin muistelee asioita sama pikakelaus tapahtuu taas.. ..

Välillä tekisi painaa pause-nappulaa ja huutaa, mä en pysy ajassa mukana tai saisiko kelata hetken aikaa taaksepäin - vai onko tämä vain sitä ajattelua ja pysähtymistä elämän virrassa? Ilmeisesti, pysähtymistä ja pohtimista, sitähän tämä kaikki on. Viimeisen vuodenaikana, olen tietoisesti pysähtynyt, pohtinut ja miettinyt elämää, omaa, toisten ja kenties sen avulla olen löytänyt jotain arvokasta, uudenlaista näkökantaa asioihin - olen oppinut nauttimaan niistä elämän pienistä asioista, jotka muuttuvat suuriksi kokonaisuuksiksi, tuoden onnea ja iloa, hektisen elämän pöyrteissä.

Parin viimeisen viikon aikana olen törmännyt asioihin, jotka ovat ihmetyttäneet minua, miksi elämässä tapahtuu sellaisia asioita, joita ei toivoisi toisille tapahtuvan - tämäkin on pysäyttänyt minut miettimään, miksi, miksi ei välitetä, miksi ei opetella välittämään - vai onko välittämisen arvo muuttunut yhteiskunnan myötä? Elämän kiire, yhteiskunnan paineet, työelämän kiireet, vanhempien kiireet, oma etu, omat tarpeet, empatian puute - tämäkö on tärkeintä? Missä on inhimillisyys, suvaitsevaisuus, aito välittäminen ja auttaminen, toisen kunnioittaminen, oman elämän arvostus? Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta missä on vastaukset, sen tietää omalla kohdalla vain minä itse ja sinä itse. Pienellä asenne muutoksella voisimme muuttaa pienipala kerrallaan tätä hetkeä, huomista ja tulevaisuutta.

Joskus on hyvä pysähtyä kuuntelemaan läheistä, ystävää, lastaan, nuorta - ja laittaa hänen asiansa etusijalle, kuunteleminen ei ole poissa sinulta, vaan saat itse siitä jotain arvokasta, olet kuunnellut ja pysähtynyt hänen rinnalleen, niin että oikeasti hän näkee ja tuntee että sinä välität. Nämä hetket ovat juuri niitä Elämän plussa puolia, johon pitää tarjota sydäntä ja olkapäätä - onneksi tein niin, sain siitä taas matkaeväitä elämääni.

Tälläisillä mietteillä jatkan lauantai iltaani, nautin ajattelusta, rentoilusta, kynttilöistä ja hyvästä mielestä.

Elämä on välillä kapeita polkuja, tiukkoja nousuja, pitkiä suoria, kivikkoa, esteitä, mutta ne ovat myös voitettavissa :o))

Tunnelmallinen Sunnuntai

Tunnelmasta kertokoon tämä valon ja tunnelman luoja...
ja näköjään parvekekin sai pientä fiksausta. Välillä se vaan menee näin, että ei malta vain oleilla, käsillä on pakko päästä tekemään jotain kivaa, jotain uutta ja nimenomaan niitä asioita, joista saa hyvän mielen. Syksy, mikä ihana syy tehdä tunnelmaa kotiin.

Pyhäinpäivä 2.11.2013

Pyhäinpäivän viettoa kynttilöiden loisteessa, näin illalla.

Katsellasi ystävien valokuvia erilaista Halloween juhlista, palautuu mieleeni aika, jolloin lapset olivat pieniä. Meillä oli tapana koristella koti erilaisilla koristelilla, joita siivitti samalla vanhimman lapsen synttärit. Talo oli täynnä erilaisia kummituksia ja kurpitsalyhtyjä. Nyt ne kaikki koristeet ovat saaneet uuden kodin ja tilalla on vain muistot, ne hyvät muistot.

Huoleton lapsuusaika, jota on mukava muistella, joskus haikein mielin ja toisaalta taas huokaisten. Kai, jokainen saavutettu etappi elämässä on sitä parasta aikaa, jota on mukava muistella. Muuten, jos vuosina, jolloin vietimme meillä halloweenia, olisi sosiaalinen media ollut voimakkaasti esillä, mäkin voisin muistella aikaa palaten tänne bloggeriin. Mutta meneppä varastoon ja kaiva valokuva albumit esille ja ala plarata läpi niitä kansioita läpi - se vaati jo pientä ponnistelua, joten tyydyn nyt muistelun tasolla ja ihailemaan ystävien kuvapäivityksiä :)


Tähän Pyhäinpäivään kuului tietenkin haudalla käynti kera kynttilöiden, jotka sytytimme lasten Isälle. Omalle Isälle kynttilä syttyi kotona ja omassa sydämmessä. Jälleen kerran, haikeus ja kaipuu iski, mutta kuitenkin niillä hyvillä muistoilla..

"Voit joko muistaa vain sen, että lähimmäinen on poissa
tai vaalia hänen muistoaan ja antaa sen elää.
Voit antaa kyynelten huuhtoa hänen muistonsa mielestäsi
tai tehdä niin kuin hän haluaisi:

Hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja jatkaa elämää.."

Tunnelmallista Pyhäinpäivän iltaa Ystävät.

Työhuone, vain näön vuoksi.

Tyhjän huoneen muodonmuutos, työhuoneeksi, jota tuskin koskaan käytetään, tapahtui vanhoilla huonekaluilla ja tavaroilla - kotimme tyyli on kyllä jotain aivan muuta, kuin tämä maalaisromanttisuuteen taipuva työhuone.

Toisaalta parempi sekin, kuin se että tuijottaisi kotiovelta suoraan tyhjyyteen, tyhjään huoneeseen. Nämä tavarat ovat peruja omakotitalostamme, josta jo puolitoista vuotta sitten luovuimme. Aarteeni näistä on Isäni tekemä "pirttipöytä", joka jo meinasi mennä myyntiin, sitten lapsen kotiin, mutta jostain syystä se jäikin meille varastoon, joten kaikki kunnia edes yhdelle vanhalle ja arvokkaalle kalusteelle annetaan meillä. Säilyköön ja seisokoon arvokkaana työhuonessa, jossa kukaan ei oleile, mutta edes näön vuoksi se on kalustettu.

Talvi tervetuloa

Talvi tervetuloa meille, parve odottaa sua, ihanan lumipeitteen muodossa, joka peittää syksyisen pihan, jonka ruska alkaa näyttämään todella menneeltä. Harmaus iskee, päivät hämärtyvät yhä nopeammin, tule Lumi ja tuo valoisuutta.

Josko kerkeis edes kerran kuussa.

Josko kerkeis edes kerran kuussa päivittämään blogiakin,

Syysloma alkoi eilen ja juurihan palattin kesälomalta ja nyt jo pitää lomailla. Käsittämätöntä kuinka nopeasti tämä aika menee. Lokakuu on mennyt vauhdilla ja ensikuun jälkeen odotetaan joulua.

Koko syksy on mennyt enemmin tai vähemmin töiden merkeissä, mutta onneksi olen kerennyt viettämään aikaa myös rentoillen.

4.10 vietin yhden viikonlopun hauskanpidon merkeissä pääkaupungissa, huh ja hei, olipa mukavaa seuraa ja ilonpitoa. Kyseiset viikonloput ovat harvinaista herkkua, joita voi hyvällä mielellä muistella vuosienkin päästä. Taisi muutama lasi maistua skumppaa kera hyvän sisäpiirin, höystettynä jopa ilmakitaralla :o)




Viimeviikonloppu meni loma alkajaiseksi Kouvolassa Äidin luona, kera siskojen ja neidin. Ja tulipa pyörähdettyä myös Veturissa ja tietenkin syömässä Rossossa, mutta kaiken kruunasi käynti Brunossa(vai kirjoitetaankohon se edes noin). Siellä kulttuurin kehdossa näki ja kuuli ainakin karaokea. Näissä kaupungin laidan paikoissa kohtaa tavallaan elämän toisen puolen, iloisen puheen sorinan, elettyä elämää ja kouvolalaisen murteen, jota ei niin pitkään aikaan ole kuullut. Mukavaa ja välitöntä, kannattaa kokeilla.







Nyt on sellainen kokopäivän seisonut olotila, jalat soffalla, läppäri sylissä ja väsyttää, mutta ei jaksaisi vielä luovuttaa, sillä mullahan on loma ja huomenna odottaa talvirenkaan vaihto operaatio relluun ja golffiin - joten sen jälkeen voi talvi tulla lumineen ja loskineen.

Jotain kivaa jäi Kouvolan reissusta käteen..nimittäin sellaista joka maistuis mulle, entä sulle?



MUKAVAA LOKAKUUTA ja nautitaan alkavasta talvesta, pimenevistä illoista kera kynttilöiden loisteen.

Jarru pois.

Nyt pitää todeta, että apukuskin jarrun voi ottaa pois, neiti, siis sen mun saparopää joka täytti pari viikkoa sitten 18, sai tänään ajokortin. Vaikka opetus oli helppoa, niin nyt on yksi asia taas saatettu päätökseen. Inssi suoritettu kerrasta hyväksytysti ja tietenkin äiti on onnellinen ja tyytyväinen.

Nyt vaan paljon ajoa, jotta kokemusta ja varmuutta kertyy, ennen talven tuloa. Ai, mutta auto meni jo, joten tämä äiti alkaa harrastamaan kävelyä. Tervetuloa ystäväni askelmittari ja raikkaat happirikkaat aamu-, päivä- ja iltakävelyt. Kunto kasvuun ja ympärille kertynyt ylimääräinen poistotilaan. Otan tilanteeni asenteella!

Kyllä tämä elämänvaihe on sellaista, että osaa nauttia oman lapsensa puolesta, oma ihana koti, nuoruus, täysi-ikäisyys, vapaus, työt ja koulu ja kaikki hänellä mallillaan. Sopivasti tavotteita, unelmia ja haaveita, joihin on helppo tarttua. Kuten hänen syntymäpäivänään hänelle kirjoitin;

"Siinä seisot uuden kilometripylvään päällä, seuraavaa ei vielä näy. Edellinen painuu horisonttiin.

Siinä seisot kädet taskuissa, taskut täynnä muistoja. Mietit, onko siitä niin kauan?

Katsot ympärillesi ja huomaat; Kyllä, niin se on.

Aika on kulunut lapsuuden ja nuoruuden kautta aikuisuuden kynnykselle.

18-vuoden elämääsi mahtunut paljon asioita iloista suruihin, koulusta

työrupeamaan sekä myös matkustamiseen. Olet osannut nauttia elämästäsi!

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä on tapahtunut muutto omaan ihanaa kotiin, josta

voit olla onnellinen ja ylpeä. Ajokorttikin on melkein taskussa J

Sinulla on upeita ystäviä, joiden kanssa olet viettänyt ikimuistoisia hetkiä.

On täytynyt kulua aikaa, jotta olet voinut kokea kaikki nämä;

saada kaikki nämä ystävät, hyvä elämä, koulu, työ ja elämänkokemus.

Pidä kiinni unelmistasi, toteuta juuri ne unelmat jotka sinä itse olet itsellesi asettanut, elä elämääsi, niin että voit aikuisena lämmöllä ja hymyssä suin muistella elämääsi, niitä kallisarvoisia vuosia, jotka sinulla on edessäsi J "

Äidin on helppo hymyillä :)