10.2.2013

Rentoa olemista, sunnuntain kunniaksi

Viikko on taas kääntynyt sunnuntai iltapäivän puolelle. Kiva ja työntäyteinen viikko takana, nyt voi vaan viettää aikaa vaikka koneella, päivittamässä omia fiiliksiä ;o))

Aika mukava fiilis viikosta jäi, ensin päivätyö koululla, sutinaa ja vilsekettä riitti, partojen ja vanhojenpäivä kampausten muodossa - kiva huomata oppimisen iloa ja sitä mukavaa intoa, töitä tehdessä. Tosin nuo asiakaspalvelupäivät olivat haasteellisia, sairastapausten vuoksi. Homma kuitenkin hoidettiin kunnialla, kiitos opiskelijoiden.

 Iltatyötkin luistivat mukavasti, täytyy jälleen todeta, että käsillä tekeminen on vaan niin KIVAA. Parasta on nähdä asiakkaiden tyytyväinen ilme lopputuloksesta. Työ ei ole minulle suorittamista, vaan oikeaa iloa ja rakkautta työhöni. Asiakkaiden kanssa oleminen, antaa uutta virtaa elämään ja onnistuneesti palvelutapahtumasta saa jälleen sitä uutta puhtia!

Työ vaatii paljon satsausta, markkinointia, puskaradioa, käyntikorttien jakamista, sitä, sitä nimenomaan yrittäminen on. Paljon on ajatuksia mielessä erilaisista toteutustavoista, mutta kypsytellään ajatuksia vielä hetken ja hiotaan niitä julkaisemiskuntoon!


Eilen kävin leffassa pitkästä aikaa kivassa seurassa. Leffa sijoittui sopivasti omaan nuoruuteeni, sinne kultaiselle 80-luvulle. Tämä olisi ehdottomasti pitänyt nähdä niin nuoruusvuosien ystävien kanssa. Leffan jälkeen olisi varmasti ollut paljon muisteltavaa. Jännä tunne se, että mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän alkaa kaivaat niitä nuoruuden hauskoja toilailuja, illan istujaisia ja ystäviä. Mutta onneksi on nämä muistot, ne ihanat muistot. Osa nuoruuden ystävistä on onneksi Facebookin ihmeellisessä maailmassa, joten yhteyttä voi hyvin pitää, vaikka pienten päivitysten muodossa. Suosittelen kaikille 80-luvulla nuoruutensa eläneille leffaa, hakea siitä nuoruuden havinaa, ihania muistoja, vailla huolen häivää! Menkää ja nauttikaa, mä voisin katsoa sen uudelleenkin!

Linkki tässä:

http://www.nuijamies.com/vuonna85.shtml

ja toinenkin..

http://www.youtube.com/watch?v=kPyWvVwUl8g

kolmas..

http://www.youtube.com/watch?v=793eexJ1M4E

Nyt voin jatkaa oleilua, netissä surffailua..myöhemmin ystävän luo iltakaffeelle :o))

Kivaa sunnuntaita.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti