1.1.2013

Tammikuun ensimmäinen päivä


Jälleen oli aika kohottaa malja Uudelle Vuodella 2013, tehdään tästä edellistä vuotta parempi ja onnellisempi. Mennään nokka kohti uusia haasteita ja nautitaan, eletään täysillä elämäämme ja kohtottakaamme malja uudelle vuodelle!




Perinteisesti nautimme meidän perheen herkut alkuillasta, ennen nuorison siirtymistä omiin menoihin. Herkuttelimme tietenkin, täytetyillä herkkusienillä, pekoninakeilla, tulisilla horneteilla ja lihapullilla, tietenkin omatekoisilla.  Mutta mihin jäi salaatti, höh, olisko kiireen jälkoihin. Päivä meni pienessä sutinassa, vähän niinkuin jäniksen selässä, mutta voihan vuoden viimeisen päivän viettää näinkin.

Ilotuliskin tuli nähtyä kisapuistossa, kera fresitan ja iloisen mielen, keskellä viimaa ja räntäsadetta, joka muuttui sitten jo vedenpuolella. Koko illan kuului erilaisten rakettien pauketta ja taisi yläkerrassa olla pienet viihteelliset bileet, sillä nauru, laulu ja musiikki säesti taloamme pikkutunneille asti. Muuten, jos jouku ilmettelee, että mistä minä tiedän kuinka kauan kemut kestivät, niin mäkin valvoin pikkutunneille asti ja tietenkin se kostautui tänään - olin laiska, saamaton ja vätys. Kunnon herätys tapahtui vasta illalla tuossa viiden jälkeen, kahvin merkeissä. Mutta sun itselleni onneksi myös näitä päiviä :o)) Taisi pää tehdä kuitenkin jo töitä, huomenna se taas alkaa, arki, rutiini ja työ, työ jos tykkään!

Tähän alkavaan vuoteen kuuluu mukavia asioita. Vihdoin tein sen josta olen haaveillut pitkään, siis minä perustin toiminimen ja ryhdyn yrittäjäksi Parturi-kampaamo Eevaan.

"Näin Uuden vuoden 2013 kynnyksellä olen tehnyt päätöksen, minusta tulee Sopimusyrittäjä Parturi-kampaamo Eevaan. Opettajan työ on edelleen päätyöni, mutta ilokseni huomasin kaipaavani haasteita elämääni. Työt aloitan 8.1.2013, joten hyvät ystävät tervetuloa uudistamaan ilmettä. Aikoja voi tiedustella Parturi-kampaamo Eevan numerosta 0407717282."

Kampaamomme vaihtaa omistajaa 1.1.2013! Pirkko Nokkosen jäätyä osa-aikaiseksi sopimusyrittäjäksi uudeksi omistajaksi siirtyy Noora Vanninen.

Samalla meillä aloittaa kaksi uutta, ammattitaitoista vuokratuolilaista Arja Lankinen ja Jonna Pelkonen. Jatkossa myös aukioloaikamme tulevat muuttumaan, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin liikkeemme ovet ovat avoinna klo 10-20 ja muina aikoina 10-17, lauantait sopimuksen mukaan.

Toivotamme uusille yrittäjille paljon onnea ja tervetuloa!! :)



Näillä mennään nyt eteenpäin ja katsotaan mitä muuta mielenkiinotoista tämä vuosi eteeni tuo, toivottavasti ainakin, terveyttä, onnea ja iloa, uusia tuulia ja näitä toivotan myös ystävilleni, ihan jokaiselle :o))

Alla olevissa "viisauksista" löytyy ainakin puolitotuus ellei sitten ihan kokonaista, ihanaa vuotta 2013!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti